Viime polikäynneistä ja kahden tunnin välein mitatuista arvoista olin elänyt siinä kuvitelmansa että jonkinlainen tasapaino hoitoon oli löytynyt. Nyt kuitenkin paljastui mitä vuoristorataa tytön sokerit sahasivat ja musta tuntui kuin koko taudin vaativuus ja raskaus olisi saanut aivan uuden merkityksen.
Toisaalta, kulunut viikko on tuntunut turvalliselta; yöllä vilkaisu siihe missä mennään ilman mittauksia. Tieto siitä että pumppu alkaa hälyttämään jos mennään matalilla.
Jotain asetuksia basaaleissakin ilmeisesti onnistuin säätämään oikeampaan suuntaan.
On jopa hieman orpo olo kun sensori lopetti toimintansa. Nyt mennään taas pintapuolisilla tiedoilla.
Kaksi kuukautta tätä on nyt takana. Ja loppuelämä edessä. Koitan olla positiivinen, kaikkihan on asenteesta ja omasta suhtautumisesta kiinni. Vuoden kuluttua tämä kaikki on varmasti jo rutiinia, luonnollinen osa meidän arkea. Kunpa vain osaisin hieman löysätä omien ajatusteni suhteen ja ajatella tästäkin että riittävän hyvä hoito riittää.
Ja että onnellinen lapsi on tärkein asia. Sekä äiti joka jaksaa.
Aamiainen meillä: Omena 10hh, avokado 5hh, vadelma-maustamatonjogurtti-pellavarouhesmoothie 15hh. Nam.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti