Viimekevät,
Nyt se tuntuu niin kaukaiselta ajalta,
kuin siitä olisi jo vuosia.
Asuimme hetken poissa kotoa,
keskellä ei mitään.
Kävelimme ulkona,
vailla velvollisuuksia.
Oli vain päiviä,
päiviä täynnä täyttämättömiä tunteja.
Viimekevät.
Haaveilin töihin paluusta,
Uudesta kodista ja uudesta alusta.
Nautin valoisista aamuista ja iltojen hämärästä.
Olo oli kevyt.
Muistan kuinka mietin miten minulle on annettu näin paljon onnea,
kertaheitolla.
Kuinka kaikki voikaan olla näin hyvin, minulla.
Tuntui kuin maailma olisi täynnä mahdollisuuksia.
Ja niinhän se onkin,
ne vain pitää osata nähdä,
vielä nytkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti