On aikamoinen viikko takana;
Polikäyntejä, unettomia öitä ja huolta.
Ei puhettakaan hoitotasapainosta.
Kuinka riittämättömäksi sitä voikaan itsensä tuntea,
kun ei pysty helpottamaan toisen oloa.
Ja kuinka lohduttomalta tuntuu,
kun mikään mitä yrittää ei auta.
Tämä on nyt meidän elämää,
ja tuo on mun rakas tyttöni.
Ja meidän elämästä mä olen onnellinen
sekä suunnattoman kiitollinen
sitten kuitenkin,
juuri tälläisenään.
Aamut yhdessä, ihanampaakin ihanempia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti