sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Jokapäiväisen arkisia ja silti niin tärkeitä hetkiä yhdessä

Yksi parhaista asioista on ruoanlaitto yhdessä.
Pienen apulaisen kanssa,
joka innoissaan kysyy saako auttaa.
Enkä koskaan keksi yhtäkään syytä,
miksi ei saisi.

On elämys kokeilla, rikkautta oppia
ja uteliaisuutta pitää ruokkia.



Tänään tehtiin valmiiksi ruokia alkuviikolle helpottamaan huomisen arjen alkua. 
Kokeiltiin uusia reseptejä yhdessä;
kuorittiin, pilkottiin ja maustettiin,
mietittiin maistuukohan.
Hauskinta tuntuvat olevan yrtit, jotka kasvavat parvekkeella;
Hoidetaan, kastellaan, seurataan niiden kasvua ja joita pienet sormet saavat nyppiä, 
pilkkoa ja ripotella lähes jokaiseen ruokaan.




Aamusmoothien valmistus yhdessä kuuluu meidän jokaiseen aamuun,
kun ollaan samaan aikaan hereillä. 
Pieni pörröpää paljailla varpailla,
vielä unentuoksuisena,
auttamassa marjojen annostelussa, maistelemassa,
soseuttamassa aineksia ja pyytämässä pilliä, jolla juoda.

Jokapäiväisen arkisia ja silti niin tärkeitä hetkiä yhdessä. Meille molemmille.




En ehkä olisi ennen voinut kuvitellakkaan, että mulle niin tärkeä valinta on tarjota puhdasta itsetehtyä ruokaa, joka ravitsee.
Opettaa mistä ruoka tulee,
miltä se näyttää ja maistuu,
kuinka se vaikuttaa meihin,
ja miten sitä valmistetaan.
Nauttia yhdessä olosta ruoanlaiton muodossa;
jutellen, nauraen, kokeillen.

Välittämättä siitä, että valmista on ehkä myöhemmin,
ja että sotkuista on ehkä enemmän kuin yksin tehdessä.


Lopputulosta tärkeämpää on kai matka, niinkuin monessa muussakin asiassa elämässä.
Vaikka "kiitos, kun sain auttaa - tämä on herkullista" ei ole hullumpi lause sekään.


lauantai 30. heinäkuuta 2016

Yksi aamu muiden joukossa

Lämmintä kahvia, 
lastenohjelmat telkussa,
vauva potkii mahassa.
Köllimistä sohvalla,
aamun rauhassa,
neiti kysyi rakastanko sen varpaita.
Aurinko paistaa ulkona,
tuoksuu raikkaalta,
vitamiinit lautasella

ja päivä täynnä hyvää edessä.




torstai 28. heinäkuuta 2016

Viimeisiä lomapäiviä

Viimeisiä lomapäiviä kotona; aurinkoa, hiekkaa, hitaita aamuja ja aikaa. Valmistautumista syksyyn; uusia tarhakenkiä tytölle, syysvarusteita ja kesällä tarpeettomien tavaroiden metsästämistä. Isojen ryhmän aloitus tarhassa jännittää lähinnä diabeteksen hoidon kannalta. Vatsan kasvattaminen väsyttää, keskiraskauden hehkusta ei ole tietoakaan tällähetkellä. Harrastusten miettimistä, ajatusten palauttamista arkeen, töihin ja aikatauluihin.





En sanoisi, että arjen alku ahdistaa. Ehkä vain nautin kesästä niin suunnattomasti, että pieni haikeus hiipii väkisin mieleen. Varsinkin näinä aamuina, kun aurinko paistaa, rantapäivä alkaa kun vielä normaalisti joisi aamukahvia kotona. Aika kuluu hieman hitaammin kuin yleensä, mikä on vain helpottavaa.




Neiti nauraa ja tanssii hiekalla. Juoksee liukumäessä, syö jäätelöä ja iloitsee olosta. Ei näistä hetkistä voi kuin nauttia. Koittaa tallettaa ne mieleensä mahdollisimman elävänä, ja palata näihin talven pimeimpinä hetkinä. Tämän talven pimeimmät hetket tulevat tosin olemaan hieman erilaisia kuin edellisten, pienen pienen vauvan kanssa vietettyinä. 



Ympärillä on vielä rauhallista. Kiireettömyys onkin tunne, joka pitäisi saada mukaan jokaiseen päivään, edes hetkittäin. Vaikkakin nopeasti innostuvalle luontaisempaa olisikin haalia tekemistä enemmän kuin vuorokauteen mahtuisi tunteja. Toisaalta, kun tekee asioita joista nauttii, ei mikään tunnu pakolliselta suorittamiselta. Kun haluaa antaa ja tehdä muille, saa yllättävän paljon itse takaisin. 




Viimeisiä lomapäiviä parhaimmillaan, hetkiä jolloin kerätä kaikki mahdollinen energia talteen tulevaa syksyä varten.  

Syksy on aina uuden aikaa. Nyt ehkä konkreettisemmin kuin koskaan.



keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Kun tunnet olevasi eniten sinä.

Törmäsin tähän kuvaan instagramissa ja se pysäytti miettimään. Huomioimmeko tarpeeksi ne hetket, kun tunnemme eniten olevamme elossa? Ne pienet asiat, jotka saavat hymyilemään? Suunnitelmat, joiden ajattelukin saa innostumaan ja teot, jotka motivoivat saaden meidät tuntemaan olevamme elossa. Entä kenen kanssa nauru lähtee vatsanpohjasta, silmät loistavat ja sydän tuntee olevansa kotona? 

Liian usein kai kuljetaan kuin sumussa, arkipäivästä seuraavaan,tutusta rutiinista toiseen, rikkomatta kaavaa, joka on joskus luotu. 

Mutta milloin tunnet olevasi eniten sinä, omimmillasi ja aidoimmillasi? 


Mun hetkissäni kulkisin auringossa hymyillen, tanssisin peilisalissa tuntien rytmin ympärillä, kirjoittaisin kahvikupin äärellä. Inspiroituneena ihmisistä ympärillä.

Heräisin ennen aurinkoa. Olisin lähellä luontoa, nauraisin yhdessä mun lasteni kanssa. Kuvaisin maailmaa ympärillä.

Tekisin töitä tavoitteiden eteen inspiroituneena. Ylittäisin itseni ja omatkin odotukseni. Olisin hullunrohkea, spontaani, enkä antaisi omien ennakkoluulojen rajoittaa. Haastaisin itseni oppimaan uutta, kannustaisin muita. Jakaisin iloa. Nauraisin naurua, joka tarttuu.

Puhuisin viinilasin äärellä yömyöhään läheisten ihmisten kanssa. Nauraisin vedet silmissä, itkisin sieluni pohjasta, eläisin niin, että tuntisin jokaisen hetken. Joogaisin aamuauringossa ja ideoisin huomista. Löytäisin mahdottomasta mahdollisen. Vaalisin perhettä ja aikaa yhdessä. Olisin aina vastarakastunut elämään. Näkisin maailmaa, tai ainakin uusia näkökulmia siihen muiden kautta. Oppisin ymmärtämään enemmän.


maanantai 25. heinäkuuta 2016

24. Raskausviikko

Aika menee erivauhtia kun ensimmäisellä kerralla. Ei ehdi miettiä ja odotella.
Pikemminkin toivoisi, että aika hidastaisi kulkuaan hetkeksi. Antaisi hieman pidemmän hetken olla vielä tässä, missä kaikki on niin kovin tuttua.


Tällä viikolla;

- Aurinkoa ja uimista. Reissaamista ja touhuamista neidin ehdoilla. 

- Tuskailua päällemahtumattomien vaatteiden kanssa, vaikkakin tuskaisimmat ajat ovat vielä kaukana edessä.

- Paljon liikkeitä, nopeaa mahan kasvua. Painonnousua. 

- Joogaa ja aikaa itselle. Rauhallisia iltoja ja aikaisia aamuja. 

- Viimeinen lomaviikko. Uskomatonta, että äitiysloman alkuun on vain 2,5 kuukautta. Vuoden pimein aika. Millaistahan on saada vauva silloin?

- Elämän helppoutta ja päivien huolettomuutta. Palasia onnesta. Naurua ja iloa, ripauksella haikeutta. 


perjantai 22. heinäkuuta 2016

Ajatuksia äitiydestä.

Vauva potkii, taukoamatta kuten aina iltaisin. Liikkumisen määrästä päätellen voisin odottaa vauhdikasta lasta, ehkä vähän eriluonteista kuin isosiskostaan. Vatsa kasvaa silmissä. Koitan pakata.



Kesäloman viimeinen viikko on starttaamassa. Arki on kulmantakana, odottamassa kaikessa kiireessään meitä. Lähdetään aamulla toisille mun lapsuusseuduistani, Poriin ja Tampereelle neidin kanssa nauttimaan kesäpäivistä, läheisten seurasta ja ajasta yhdessä.

Mun rakkaimmat lapsuusmuistot sijoittuvat Poriin; kadulle tehtaan vieressä, Yyterin hiekoille ja ikkunanviereiseen pöytään, josta aukesi maisema joelle. Iltapuuro maidolla ja aamulätyt. Mua hymyilyttää kerta toisensa jälkeen, neidin pyytäessä iltaisin kertomaan kenen kanssa äiti pienenä tyttönä söi tätä samaa puuroa. Ja sit mä puen muistot, hetket sieltä täältä tarinoiksi. Niiksi, jotka on opettaneet mulle kaiken oleellisimman elämästä. Ja me syödään sitä samaa puuroa - yhdessä, pöydän ääressä.

Ja nyt me ollaan luomassa uusia muistoja ja hetkiä, samojen vanhojen rinnalle. Niitä, joita mun lapset joskus kertovat omilleen, toivottavasti hymyillen. Elämän jatkumo on ihmeellistä. Tärkeimmät muistot ja asiat, jotka toiselle voi antaa, eivät omaa hintalappua.

Vieläkin, kolmenvuoden jälkeen, tuntuu hassulta olla äiti. Äitiys on elämän rakkain ja rankin rooli, kirjoitti mun mummuni joskus. Viisaita sanoja. On kunniatehtävä olla rakentamassa toisen lapsuutta ja vaalimassa jokaista luonteenpiirrettä sekä ominaisuutta, joita on oppinut tuntemaan tämän pienen hetken aikana. Vaalimassa herkkyyttä. Olla siirtämättä omia kipupisteitään toiselle. Yrittäen kasvattaa ihmisen, jolla on hyvä olla itsensä kanssa, joka osaa arvostaa sekä kunnioittaa muita ja nähdä kauniin ympärillä. Sellaisen, jolla on rohkeutta seurata omaa sydäntään sekä tahtoa ja rohkeutta toimia oikein.

Sen takia mun tärkein tehtäväni äitinä on olla tarjoamassa turvaa ja syliä, lämpöä ja läheisyyttä. Rakkautta. Heittäytyä leikkiin. Tarttua hetkeen ja olla läsnä. Opettaa näkemään hyvyys ja kauneus vaatimattomimmissakin asioissa ja pienimmissäkin hetkissä. Huomata tunteet ja vastata niihin. Kuunnella. Kannustaa ja rohkaista. Uskoa hyvään kaiken keskellä.

Koska uskon, että rakkaus ja hyvyys on jatkumo. Kun sitä on saanut itsekkin, osaa sitä antaa, pyyteettömästi.

Elämää lapsen diabeteksen kanssa

Siitä on jo toiselle meistä puolielämää, yli puolitoistavuotta. En voi olla unohtamatta sitä kahta viikkoa osastolla. Pelkoa, huolta, surua, itkun määrää, tunnetta siitä, että elämän helppous on ohi. Kaikki pitäisi suunnitella kellon mukaan, ruoat laskea jatkuvasti, mitata ja pistää. Pelko kalvoi erityisesti öisin. Vähän myöhemmin katkeruus. Miks just mun lapsi ei saa rauhassa nauttia lapsuudestaan? Mitä jos en osaisi hoitaa omaa lastani enää? Suretti neidin puolesta ja omasta puolesta, kaikkien puolesta. Vastuu pelotti. Ei kukaan suunnittele elinikäistä sairautta osaksi elämäänsä. Joskus elämän korttipeli tarjoaa käden, jonka kanssa on tehtävä parhaansa ja käännettävä voitoksi. Samaan aikaan vajaa kaksi vuotias pieni oli pikkuhiljaa silminnähden parempikuntoisempi, kiitos insuliinin. 



Nyt nuo ajatukset tuntuvat hulluilta. Toivottavasti se lohduttaa jotakin, joka ehkä parhaillaan etsii tietoa, on hädissään vasta sairastuneen kanssa peläten tulevaa. Tottakai ymmärrän sen hetkisen olon, tilan kun uutiset tulevat yllätyksenä eikä tiedä mitä on edessä. Kaikkeen kuitenkin tottuu. Muistan vielä ne valvotut yöt. Kello soimassa kahden tunnin välein mittaamaan, ettei vaan mitään sattuisi yön aikana. Herään tosin vieläkin tekemään yömittauksen, mutta vain kerran ja nyt vain hoitotasapainon, en enää pelon vuoksi.


Tottakai arki on muuttunut, joltain osin jopa parempaan. Ruoka-ajat ovat säännölliset, ruoan laatu hyvää, mittaukset kuuluvat elämään ja kanyylinvaihdot tai vaihtoehtoisesti pistokset ovat pakollisia. Yhden vaatekaapista täyttävät hoitotarvikkeet ja reissulle lähdöt tarvitsevat hieman enemmän suunnittelua kuin aiemmin.

Mitä en aiemmin tiennyt, on ehdottomasti diabeteksenhoidon vaativuus ja sitovuus. Joka päiväistä, ilman taukoja. On oltava mielummin askeleen edessä tehtäessä hoitopäätöksiä, annosteltaessa insuliinia. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, varsinkin lapsella. Liikunta, hormonit, mielialan vaihtelut, jännitys, eri ruoka-aineet, kaikella on oma vaikutuksensa verensokerin vaihteluihin. Mutta lohdullista on se, että rutiinien ja omien tapojen löydyttyä, diabetes ei ole ollut enää kuormittava tekijä. Tai ainakaan en koe sitä enää niin. Korkea tai matala sokeri ei aiheuta enään sydämentykytyksiä, ainoastaan toimenpiteen tilanteen korjaamiseksi. Se on vain yksi osa meidän arkea, eikä määrittelevä sellainen.



"Kun kasvan isoksi tytöksi, sitten ei tartte enään tehdä napsis tai vaihtaa kanyyliä, niinkun ei äidinkään", on lause, jonka kuuleminen tosin vieläkin pysäyttää. Onneksi se kuuluu vain harvoin meidän kotona. Lopullisuus on tietenkin surullista, mutta toivon että saan opetettua asenteen, jonka avulla erilaisuus ei tunnu taakalta tai rajoittavalta tekijältä.



Ainakin me ollaan opittu tän kautta nauttimaan jokaisesta hetkestä, kun kaikki on hyvin. Olemaan kiitollisia  aamuista, kun herätään hyvävointisina ja illoista, joina mennään yhdessä nukkumaan. Ei hätkähdetä pienistä. Itselleen pitää olla armollinen. Se, että tekee parhaansa on tarpeeksi. Terveys ei todellakaan ole itsestäänselvyys, ja sitä pitää jokaisen vaalia. 

Ilta


Ympärillä on hiljaista.

Katson ruotsalaista draamaa,
ihankuin omassa elämässä ei sitä olisi riittävästi.

Kuuntelen rakkauslauluja, 
toivoen, että joku tuntuis omalta.

Aurinko laski, enkä edes ehtinyt huomata,
vaikka se hetki päivästä onkin yks kauneimmista.



Yhtälailla kuin aamuja, rakastan myös iltoja. Kesän auringonlaskuja, syksyn kirpeyttä ja satoja värejä, talven sinisiä hetkiä, jotka alkaa yhtä nopeasti kuin loppuukin. 

Illat on aikaa katsoa taaksepäin juuri koettua. Mistä on tänään ollut kiitollinen? Missä on onnistunut? Entä olisiko jotain voinut tehdä toisin? 
Aikaa katsoa kohti huomista, ladata akkuja ja kerätä voimia; miettiä mille seuraavana päivänä haluaa antaa aikaansa ja mihin se vie.

Jotta voi olla läsnä hetkessä, pitää ensin tietää missä on. Hiton tärkeä oivallus.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Raskausajan hyvinvointi

Mua pyydettiin kirjoittamaan raskausajan liikunnasta omallakohdalla.
Pakko silti ehkä laajentaa ja käsitellä koko hyvinvointia. Koska liikunta on mulle vaan osa kokonaisuutta, ja tällähetkellä ehkä vähän liiankin pieni osa. Tai ainakin hyvin erilainen kuin aiemmin. 

Ennen raskautta olin just oppinut nauttimaan juoksemisesta, löytänyt tanssimisen uudelleen ja päässyt kuntosalin makuun. Vielä talvella viikko koostui 2-3 salitreenistä, 2-3 juoksulenkistä ja kerran viikosta olleesta tanssitunnista. Kiitos siitä mun naapurissa asuneelle hyvälle ystävälle, joka sattui opiskelemaan itsensä personal traineriksi ja tekemään mun liikkumisen mahdollisimman helpoksi ja vaivattomaksi saaden mut löytämään kipinän liikuntaan uudestaan. Meidän yhteinen juttu oli ehdottomasti aamusalit, joita mulla on jo nyt älytön ikävä - saa nähdä saanko yksin itseeni enään salille 06.30 aamulla.

Pudotus tähän raskausajan liikuntamäärään on siis todella iso! Alkuraskauden pahoinvointi ja väsymys oli jotain niin järkyttävää, että vaikutti suoraan fyysiseen jaksamiseen + valitettavasti myös siihen kuinka paljon jaksoin panostaa ruoan laatuun. Liputankin täysin ruokavalion ja liikunnan merkityksen puolesta hyvinvoinnissa ja jaksamisessa, erityisesti raskausaikana. Ensimmäiset kuukaudet olin lähes täysin, todella epäsäännöllisiä lenkkiä tai salia lukuunottamatta liikkumatta, mikä oli ja on tosi harmi.



Nyt, kun on taas energiaa ihan eritavalla, oon alkanut liikkua uudestaan ja palannut normaaliin ruokavalioon - joka on näkynyt olossa ja jaksamisessa heti! 

Normaali ruokavalio tarkoittaa mulle säännöllistä syömistä, mahdollisimman puhdasta ruokaa, marjoja, kasviksia, paljon hyviä rasvoja ja vähän lisättyä sokeria. Amandan diabetes on saanut mut tosi tietoiseksi siitä, mitä mikäkin ruoka sisältää ja kuinka vaikuttaa oloon, joten tätä kautta "hyvät" valinnat sekä säännöllinen ateriarytmi tulee helposti luonnostaan. Vaikkakin samaan aikaan mun heikkokohtani ja suuri rakkaus on kaikki makea..

Päivittäisen liikunnan takaa tällähetkellä työmatkapyöräily, josta tulee päivittäin 12km hyötyliikuntaa  huomaamatta. Kolmevuotiaan kanssa touhutessa ei myöskään ehdi onneksi pahemmin sohvalle jämähtämään. Sali tai juoksulenkit ei ole enään tuntunut omalla kohdalla hyvältä, joten ne oon jättänyt suosiolla odottamaan synnytyksen jälkeistä aikaa, samoin kuin tanssitunnit. 

Uskon siihen, että kroppaansa pitää kuunnella ja olla armollinen. 






Luojan kiitos kävelylenkkien seuraksi aiemman liikunnan tilalle  on löytynyt flow-joogan mun äitini innoittamana. Se tuntuu tähän hetkeen kaikkein sopivimmalta liikuntamuodolta - kuormittamatta liikaa, samaan aikaan kuitenkin haastaen ja kehittäen sekä saaden aikaan mielettömän hyvän olon.

Teen lähes päivittäin aamuisin ja iltaisin vähintään 30 minuutin harjoitukset, jotka kattaa niin lihaskunnon kuin liikkuvuuden kunnossapitämisen ja kehittämisen. Näiden harjoitusten erilaiset kierrot ja asanat saa kuona-aineet ja nesteet liikkeelle kropassa, tehostaa aineenvaihduntaa, lisää hapenottokykyä, tekee selälle ihmeitä ja kehittää niin liikuvuutta kuin lihaskuntoa. Joten suosittelen ihan ehdottomasti tutustumaan ja kokeilemaan.




Nyt, raskausviikolla 23 on painoa tullut lisää neljä kiloa ja kroppa muuttunut paljon. Vaaka näyttää tasan samanverran kuin näillä viikoilla viimeraskaudessa, jossa painoa mulle kertyi vajaa 30kg. Tosin, silloin en liikkunut ja ruokatottumuksetkin oli todella erilaiset kuin nyt. On mielenkiintoista nähdä, miten loppuraskaus menee ja kuinka palautuminen sujuu viimekertaan verrattuna. En tosin aio ottaa mitään paineita siitä. Muuttuvassa kropassa riittää ihmeteltävää muutenkin, samoin kuin valmistautumisessa tulevaan, joten vaakaa en itse aio nytkään kuin pakollisilla neuvolakerroilla tuijotella. 

Pidän tärkeimpänä sitä, että liikkuu just sillä tavoin kuin itsestä tuntuu parhaalta, kunhan liikuu. Liikunnan vaikutukset oloon, jaksamiseen ja aikanaan palautumiseen on merkittävät. Kokeilee rohkeasti pohjakunnon mukaan uusia lajeja, jotta löytää itselle ja voinnille sopivimman ja tarpeen tullen luopuu niistä, jotka eivät raskaudenaikana tunnukkaan enään hyviltä. Ravitsee kroppaansa monipuolisella ruoalla, nukkuu tarpeeksi, liikkuu itselle sopivimmalla tavalla  ja pitää oman hyvinvoinnin sekä jaksamisen prioriteettina, yrittäen nauttia raskaudesta mahdollisimman pitkälle.

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Aamun ajatuksia, sieltä, täältä ja tuolta.

Parasta ovat kesäaamut hereillä, hiljaisessa kodissa. Aikaa ajatuksille.

Herääminen ilman kellonsoittoa, oudon aikaisin normaaliin verrattuna. Hiljaisuudessa, aamuauringon paistaessa ikkunoista. Lämmintä kahvia, terveellistä aamupalaa. Tuleva päivä on vielä täynnä mahdollisuuksia, ei lukkoon lyötyä ohjelmaa tai velvollisuuksia. Jotenkin vapauttavaa, hetken olla vain meitä varten. Tehdä asioita joista nauttii. Kaikkien pitäisi tehdä niitä, toteuttaa itseään tai ainakin löytämään ne asiat ja keinot ensin.

Oon alkanut joogaamaan aamuisin, se tekee hiton hyvää. 



Myös ihmiset ympärillä, aurinko ja oman ajan löytäminen tuntuu hyvältä. 

Vaikkei elämä juuri tänään näytäkkään siltä, miltä sen ajattelin vielä hetki sitten näyttävän, ei sekään tunnu valtavan pahalta kokoaikaa. Joku ratkaisu löytyy joskus, aina. Luin jonkun fiksun ajatuksen siitä, ettei koskaan voi tietää millaiseksi kaikki kääntyy, jos vain uskaltaa heittäytyä mukaan. Että mitä jos elämä yllättääkin ja näyttääkin vielä kauniimman puolensa? 

Inspiroidun valtavasti ihmisistä, tarinoista ja kohtaloista. Eihän kukaan ole tiennyt lopputulosta ja päämäärää varmaksi etukäteen. Ja toisaalta vaikka olisikin mahdollisuus tietää edeltä, mihin elämän polut johtavat, kuinka moni oikeasti haluaisi katsoa? 

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Ohikiitävää.

On hassua, miten elämä heittelee. 
Pienen hetken ajattelee kaiken olevan liiankin hyvin,
ja samaisessa hetkessä kaikki voi muuttua,
laittaen punnitsemaan elämää, arvojaan ja tulevaisuutta uudestaan.

Oon vihdoin saanut yrtit kasvamaan parvekkeella. Se tekee mut joka aamu iloiseksi.

Vaati kai rohkeutta luoda omannäköinen elämä. Kulkea omia ennenmäärittelemättömiä polkuja, oppien tarvittaessa purkamaan omat juurtuneet käsityksensä onnistumisesta ja menestymisestä. Jotta voi taas rakentaa ne uudelleen, siihen hetkeen sopiviksi. Pystyen taas nauttimaan, elämään tässä ja nyt.

Pienet hetket ja ilon aiheet tekee elämän ja rakentaa onnen. Ehkä epätoivottujen muutosten, elämän myrskyjen ja vaikeiden hetkien keskellä pitäisikin keskittää katseensa vain niihin.

Ihmetellä, miten taas on uusi päivä. 
Kuunnella nukkuvaa lasta ja katsoa rauhaa.
Lukea kirjaa ja antaa ajatusten lentää.
Hyppiä nurmikolla ja haudata varpaat rantahiekkaan.
Kaivautua kutittamaan kikattavaa tyttöä.
Hymyillä ja nauraa. 

Kaikki on kuitenkin ohimenevää.  Samaan aikaan niin surullinen ja niin helpottava ajatus.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

23. Raskausviikko

Järjetöntä miten nopeasti aika kuluu.
Millä vauhdilla päivät vaihtuvat seuraaviin,
 ja miten paljon ne pitävät sisällään. 


Tällä viikolla;

- Potkuja. Paljon, paljon potkuja, jotka Amandakin tunsi ensimmäistä kertaa. Voi sitä riemua. En malta odottaa, kuinka ihana isosisko täällä talossa tulee asumaan.

- Maha kasvaa mieletöntä vauhtia. Uskomatonta, että siellä on pieni ihminen.

- hurjasti töitä ja naurua. Kesäloman viimesen puoliskon alku. Ihanaa saada nauttia kesästä ja ladata hetki akkuja. 

- Aurinkoa, rantahiekkaa, liian kylmää vettä ja iltakävelyjä. 

- Paljon joogaa ja tuoreita marjoja.

- Liikaa muutoksia ja yllätyksiä. Niitä, joita ei haluais raskaana, tai koskaan muutenkaan käydä läpi.

- Monta luettua kirjaa, pitkästä aikaa.

- Elämän ensimmäinen onnistunut kasvissosekeitto ja mustikkapiirakka. Nam. 

- Kiitollisuus perheestä. Miten iso onni on omata niin suuri turvaverkko elämässä.

- Maailman ihanimpia iltahetkiä. Hassuja satuja ja hihittelyä peiton alla. Unisia viikonloppuaamuja. 

Elämä on pienissä hetkissä.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Muutos.

Ei kai muutosta voi aina paeta,
tai välttää väistämätöntä.

Joskus on kai rohkeampaa luopua,
tehdä kipeitä ratkaisuja,
toivoen niiden olevan oikeita.
Kääntää sivu ja odottaa elämän seuraavaa käännettä.







maanantai 11. heinäkuuta 2016

Ainutlaatuista aikaa

Matkalla kotiin, kesäloman ensimmäinen puolikas takana.


On rikkaus olla kotoisin kaikkialta ja samalla ei oikeastaan mistään. Jakaa muistoja paikoista, jotka ovat vaihtuneet tiheään, kiintymättä seiniin ympärillä tai materiaan käsien ulottuvilla.

Mikä merkitsee eniten, on perhe ympärillä, vaikkei ehkä sanan perinteisimmässä merkityksessä. Samat eletyt askeleet, koetut hetket ja jaetut muistot. Yhteys, johon ei tarvita sanoja ja toisaalta sanat, jotka kertovat vain meille tarinan. 

Ainutlaatuisia hetkiä pitkästäaikaa yhdessä. Yöhön valvottuja kesäiltoja, jotka alkavat jo tuoksua lähenevältä syksyltä muistuttaen siitä, ettei mikään ole pysyvää. Jalkapalloa yöllä rankkasateessa liukkaalla nurmikolla. Naurua, iloa ja uusia muistoja, joita vaalia ja jotka ajansaatossa muovaantuvat toistuviksi odotetuiksi perinteiksi.

Iso perhe täynnä erilaisia, eri-ikäisiä, matkanvarrella mukaan tulleitakin, toisilleen merkityksellisiä ihmisiä, on rikkaus josta on oltava kaikesta huolimatta, ja juuri sen vuoksi niin kiitollinen. 


lauantai 9. heinäkuuta 2016

Pidä itsestä huolta.

Matkalla aamujoogaan.


Itsestään pitää pitää huolta. Varsinkin tän raskauden aikana oon päättänyt nostaa sen tärkeysjärjestyksessä ensimmäisten asioiden joukkoon. Enkä tarkoita pelkkää fyysistä vaan myös henkistä jaksamista. Mieltä ei saa päästää rutinoitumaan ja kangistumaan ajattelutapoihin, jotka kasvattavat kuormitusta. Siinä on mulla tekemistä. Kuinka oppisi hölläämään vähän ja olemaan hieman armollisempi itselleen. 

Amandaa odottaessa olin kai niin täynnä hyvän mielen hormoneja, leijuen korkealla pilvihattaroissa, ettei mikään voinut vetää omaa oloa alaspäin. Toisaalta samaan aikaan en muuten huolehtinut itsestäni, tai ehkä osannutkaan nähdä hyvän fyysisen kunnon ja terveiden elämäntapojen merkitystä. Keräsin kolmekymmentä kiloa yhdeksän kuukauden aikana, se ei tosin haitannut ollenkaan. Olin niin äärettömän onnellinen pienestä tytöstä, ja toisaalta silloin ensimmäisen lapsen kanssa, erilaista työtä tehdessä mulla oli aikaa antaa itseni rauhassa palautua ja tutustua uuteen elämään äitinä. 

Nyt tässä raskaudessa kaikki on ollut erilaista. Mieletön väsymys ja huonovointisuus on heijastunut eniten henkiseen jaksamiseen. On ollut vaikeaa myöntää olevansa väsynyt ja tehnyt pahaa olla ajoittain oman arkensa sivustaseuraaja. Pahantuulisuus ja kykenemättömyys ei ole mulle luontaisia olotiloja. Samalla se on ollut hyvä herättäjä siihen, kuinka iso merkitys fyysisellä jaksamisella ja pystyvyydellä on siihen, kuinka elämästä pystyn nauttimaan. Ja toisaalta tiedän, että tälläkertaa mulla ei ole mahdollisuutta samanlaiseen rauhaan, kuin ensimmäisella kerralla. 

Mulle ensisijaisen tärkeää on jaksaa, voida hyvin, pystyä nauttimaan elämästä ja sitä kautta olla paras mahdollinen äiti mun lapsille, kumppani miehelle, läheinen ystäville ja itselleni ihminen, jonka mukana on hyvä elää.

Siksi aion antaa itselleni aikaa. Tehdä tilaa asioille, jotka lisää hyvää oloa ja kasvattavat voimavaroja. Pitää itsestä huolta. Liikkua, ravita kroppaa monipuolisesti ja ruokkia mieltä.

Koska elämä on tässä ja nyt.


perjantai 8. heinäkuuta 2016

25 vuotta - millainen ihminen maailmaa katsoo.


Suurta onnea on kesäaamut.

Aurinkoa, aamukahvia, kaks vielä nukkuvaa ja aikaa ajatella.

Täytin hetki sitten 25 ja vaikka suomeksi sana siunattu tuntuu vieraalta, olo on aika lailla sellainen.
Perhe, jonka seurasta nautin ja työ, jonka parissa vietän aikaa innolla tekevät elämästä kokonaisuuden, josta en voi kuin iloita. Ehkä sitä on alkanut tuntemaan itseään paremmin kuin aiemmin, mikä on tuonut edes pienen tasapainon muuten ehkä ulospäin kaaosmaiselta näyttävän pyörityksen keskelle. Kun tunnistaa omat vahvuutensa ja lahjansa alkaen käyttää niitä ja antaen itselle tilaa olla juuri mitä on ja aikaa tehdä asioita joista nauttii, alkaa arki tuntua aika hyvältä. 
Kun elää omien arvojen mukaan, on helppo seistä päätöstensä ja tekojensa takana. En aio luopua mun janosta elämään ja intohimoisesta suhtautumisesta oikeastaan kaikkeen. Rakastan elämän erisävyjä ja niiden läpi elämistä, joka hetken tuntien.

 Menneisyyden haamut on haalentuneet, kouristava ikävä on muuttunut kauniiksi kaipuuksi, enää ei ole niin kova tarve lähteä jonnekin, vaan enemmänkin olla tässä. 

Ympärille on karsiutunut pieni, mutta sitäkin arvokkaampi joukko ihmisiä jakamaan tätä kaikkea mun kanssa. Inspiroidun ihmisistä, tavoitteista, motivaatiosta, jonka voi tuntea ja vapaudesta, jonka voi aistia. 

Nautin sattumista ja yllätyksistä, elämän monimuotoisuudesta ja tilanteista, joita ei olisi uskonut kohtaavansa. Vastoinkäymiset kasvattavat ja ainakin jättävät jälkeensä unohtumattoman tarinan. Haluan uskoa hetkeen heittäytymiseen ja rohkeuteen vielä - koskaan ei voi arvatakkaan mitä on edessä. Elämä tuntuu seikkailulta, mahdollisuudet joita edessä on saavat mut hymyilemään, vaikken ehkä osaa edes kuvitellakkaan mitä kaikkea vielä löydän edestäni. Ja se on kutkuttava ajatus.

Kaikki on kuitenkin usein itsestä kiinni. Ja hymy on aina hyvä valinta :) innolla odotan millainen ihminen maailmaa katsoo seuraavan 25 vuoden kuluttua.

torstai 7. heinäkuuta 2016

Toinen.

Toinen raskaus,
toinen lapsi,
toinen odotus,
toinen tyttö.

Vaikea kuvitella, että meitä on kohta yksi lisää. Uusi ihminen, uusi persoona, erilainen ja silti niin samanlainen. Vieras ja samalla tuttu. Yksi meistä. 



Ja mietin, miten rakkaus riittää kahdelle pienelle. Jakautuuko se vai tuplaantuuko? Vaadinko äitinä itseltäni vielä enemmän. Vaikka vaatiminen ja äitiys ei oikeastaan sovikkaan samaan lauseeseen mun maailmassa, on mun myönnettävä, että joskus voisin päästää itseni helpommalla. 

Amanda on innoissaan, odottaa niin paljon, ettei enää edes malttaisikaan. Kertoo kuinka aikoo leikkiä, hoitaa ja opettaa, olla mallina ja laittaa siskon aina nukkumaan.

Mua hymyilyttää kuvitella aikaa, joka meillä on edessä. Hetkiä, jotka tulee varmasti taas mullistamaan mun käsityksen onnesta.  Vaikka samalla kieltämättä pelottaakin taas heittäytyä uuteen - elämä on just nyt niin hyvää.