lauantai 9. heinäkuuta 2016

Pidä itsestä huolta.

Matkalla aamujoogaan.


Itsestään pitää pitää huolta. Varsinkin tän raskauden aikana oon päättänyt nostaa sen tärkeysjärjestyksessä ensimmäisten asioiden joukkoon. Enkä tarkoita pelkkää fyysistä vaan myös henkistä jaksamista. Mieltä ei saa päästää rutinoitumaan ja kangistumaan ajattelutapoihin, jotka kasvattavat kuormitusta. Siinä on mulla tekemistä. Kuinka oppisi hölläämään vähän ja olemaan hieman armollisempi itselleen. 

Amandaa odottaessa olin kai niin täynnä hyvän mielen hormoneja, leijuen korkealla pilvihattaroissa, ettei mikään voinut vetää omaa oloa alaspäin. Toisaalta samaan aikaan en muuten huolehtinut itsestäni, tai ehkä osannutkaan nähdä hyvän fyysisen kunnon ja terveiden elämäntapojen merkitystä. Keräsin kolmekymmentä kiloa yhdeksän kuukauden aikana, se ei tosin haitannut ollenkaan. Olin niin äärettömän onnellinen pienestä tytöstä, ja toisaalta silloin ensimmäisen lapsen kanssa, erilaista työtä tehdessä mulla oli aikaa antaa itseni rauhassa palautua ja tutustua uuteen elämään äitinä. 

Nyt tässä raskaudessa kaikki on ollut erilaista. Mieletön väsymys ja huonovointisuus on heijastunut eniten henkiseen jaksamiseen. On ollut vaikeaa myöntää olevansa väsynyt ja tehnyt pahaa olla ajoittain oman arkensa sivustaseuraaja. Pahantuulisuus ja kykenemättömyys ei ole mulle luontaisia olotiloja. Samalla se on ollut hyvä herättäjä siihen, kuinka iso merkitys fyysisellä jaksamisella ja pystyvyydellä on siihen, kuinka elämästä pystyn nauttimaan. Ja toisaalta tiedän, että tälläkertaa mulla ei ole mahdollisuutta samanlaiseen rauhaan, kuin ensimmäisella kerralla. 

Mulle ensisijaisen tärkeää on jaksaa, voida hyvin, pystyä nauttimaan elämästä ja sitä kautta olla paras mahdollinen äiti mun lapsille, kumppani miehelle, läheinen ystäville ja itselleni ihminen, jonka mukana on hyvä elää.

Siksi aion antaa itselleni aikaa. Tehdä tilaa asioille, jotka lisää hyvää oloa ja kasvattavat voimavaroja. Pitää itsestä huolta. Liikkua, ravita kroppaa monipuolisesti ja ruokkia mieltä.

Koska elämä on tässä ja nyt.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti