On hassua, että joskus,
vain yhden päivän aikana ehtii käydä läpi
koko kirjavan skaalan tunteita.
Turhautumisesta riemuun,
ikävästä lohtuun,
jännityksestä odotukseen
ja pettymyksestä iloon.
Silti illalla viimeisenä päätyen onneen.
Joinain päivinä, kun kahvikaan ei auta aamulla ja bussi jatkaa matkaansa pysäkin ohi huomaamatta. Juuri silloin eksyt Helsingin keskustassa liian aikaisin, päivän edetessä väärinkäsityksestä seuraavaan.
Kun tuntuu, ettet ole saanut tarpeeksi aikaiseksi, vaikka olisitkin antanut kaikkesi. Samalla tuntien syyllisyyttä siitä, ettei jokapaikassa voi olla samaan aikaan. Päivän tuntuessa kilpajuoksulta kellon kanssa. Ja yhtäkkiä ympärillä oleva kaaos ei tunnukkaan enää niin hallitulta. Vaikka tiedät sen sitä silti olevan.
Niinä päivinä yksikin yksittäinen hymy voi tuntua paremmalta kuin mikään.
Ja sattumanvarainen sana oikeassa paikassa pelastaa paljon.
Kai oman keskeneräisyyden myöntäminen on loppujenlopuksi vahvuus ja edellytys kehitykselle.
Sellaisina päivinä onnen aiheita täytyy miettiä hetken kauemmin.
Huomaten, että jokaisesta päivästä niitä löytyy - aina,
olivatpa ne kuinka pieniä tahansa.
Tänään onnea mulle oli; pitkä iltalenkki ystävän kanssa jutellen, fyysisesti parempi olo kuin muutamaan päivään, hymyilevä tyttö kotona, yllättäviä uutisia, yhteinen iltapeli, muistutus siitä, että on osattava nähdä kokonaiskuva, - ja täydelliset avokadot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti