tiistai 11. lokakuuta 2016

Yksin.


Eikö sanota, että syksy on aina uuden aikaa?
Vanhasta luopumista ja uusia alkuja.
Puutkin tiputtavat lehtensä, jotta keväällä tilalle mahtuisi uutta, sanotaan.
Jotakin uutta ja kaunista.

Toivottavasti niin käy tässäkin.


On jotenkin surullista odottaa pian syntyvää lasta ilman toista jakamassa tätä kaikkea.
Miettiä pitkät illat yksin, millaiseksi elämä muotoutuu.
Kun kolmesta ei tulekaan neljää vaan taas vain kolme.

Kun kahden aikuisen sijaan kotona onkin vain yksi.
Yksi syli jaettavaksi kahdelle pienelle tarvitsevalle. 

Enkä mitään muuta toivo niin paljon,
kuin että se on tarpeeksi. 
Eikä kukaan jäisi mistään paitsi,
koskaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti