maanantai 21. marraskuuta 2016

Eilinen.

Eilen, 
keskellä pimeintä marraskuuta,
me koristeltiin kuusi
ja laitettiin kotiin joulu.

Alettiin miettiä mitä annetaan lahjaksi muille;
koska sitä joulu on - antamista ja välittämistä. 
Aikaa yhdessä.


Viimeviikko oli kaikenkaikkiaan hyvä. Enkä voi lakata hämmästelemästä ihmisiä mun ympärillä; miten välittävää, suurisydämistä, upeata porukkaa vuosien varrella, eri elämänvaiheissa matkaan on tarttunut mukaan. 

Jos jotakin viimeiset kuukaudet on mulle alleviivanneet ja opettaneet, se on se, että ihminen tarvitsee ihmistä. Ja että joskus voi antaa itsensä olla muutakin kuin vahva - se on pelkästään tervettä. On uskallettava heittäytyä oman turvaverkon varaan hetkeksi, kerätä voimia ja taas jatkaa matkaansa - vahvempana. 

Viimeiset viikot on laittaneet mut myös miettimään sitä, osaanko mä itse olla muille sellainen ihminen ja osa katkeamatonta verkkoa. Ottamassa vastaan ja nostamassa ylös. Tukemassa ja antamassa aikaa. Ainakin mä haluan olla, tietoisemmin kuin ehkä koskaan.

Tästä viikosta tulee jännittävä. Päivä starttaa yliaikaiskontrollilla ja mahdollisessa käynnistyksellä, tai ainakin tiedolla päivästä, jolloin käynnistys tehdään - mitä luultavimminkin jokatapauksessa tälläviikolla. 

Ja mä en malta odottaa.



sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Isänpäivä - äitinä.

"Ei se haittaa, että sä oot äiti,
voidaan me silti olla isänpäivää."

Ja me luisteltiin, juotiin kuumaa kaakaota, paistettiin lettuja ja hassuteltiin yhdessä.
Niin kauan, että oli jo pimeää,
ja pienipää painui tyynyyn,
sulkien kaiken kauniin huomaavat silmänsä samalla hetkellä. 
Ja mä sammutin yövalon, superkiitollisena.


Vanhemmuus on ehkä paras ja kaunein asia elämässä. 

Se valtava rakkauden ja välittämisen määrä. Tarve suojella toista. Mieletön ikävä, kun on hetkenkin poissa. Yllättävä tunne siitä, että tässä maailmassa on jotakin tärkeämpää kuin mikään muu. Toinen ihminen, josta kantaa huolta; opastaa ja opettaa. 

Ne hetket, kun tutustutaan toisiimme ja maailmaan. Pienet sormet kiinni omassa kädessä. Hymyt, halaukset ja märkääkin märemmät pusut. Silitykset iltaisin ja aamuisin. Tuhannet ensimmäiset kerrat. Arki ja rutiinit, tahtojen taistelut. Sanoinkuvaamaton tarve osata rakastaa tarpeeks, olla paras mahdollinen vanhempi. Ja samalla ainainen, varmasti turhakin pelko riittämättömyydestä.

Omankin maailman näkeminen yhtäkkiä niin paljon paremmin, kirkaammin ja selkeämmin. 

Kaiken sen keskellä pienen pieni ihminen, jonka turvana ja oppaana tässä maailmassa on oma vanhempi; auttamassa luomaan perustuksia, joiden päälle alkaa rakentamaan omaa polkuaan. 

Niin, vanhemmuus; maailman rakkain ja rankin rooli. Vastuullisin ja palkitsevin tehtävä - näin äitinäkin isänpäivänä.

Yhtenä iltana

Yhtenä lauantai-iltana,
kun kumpaakaan ei nukuta,
voi valvoa talvista yötä,
katsella lastenelokuvia sohvan nurkassa,
syödä liikaa suklaata
ja ihmetellä elämää.


Nää kirpeät talvipäivät on täyttyneet luistelusta ja pulkkamäistä, lumienkeleistä ja pulkkaretkistä. 
Oltiin varmaan näky tänään; kun tällä jättivatsalla vetelen parituntia pulkkaa mäkeä ylös ja alas neidin kanssa. Molemmat meistä posket punaisina nauraen.  Se on ainakin varmaa, että pulkkamäessä ei kukaan voi olla huonollatuulella hymyilemättä.

Huomenna on isänpäivä. Isänpäivä ilman päivänsankaria kotona. Ja päässä pyörii tuhat ajatusta.  Ajattelin tehdä meille lettuaamiaisen pitkästä aikaa. Sitten pakataan luistimet mukaan pulkkaan ja lähdetään viettämään päivä täynnä iloa ja touhua - juhlimaan elämää yhdessä.

perjantai 11. marraskuuta 2016

39. Raskausviikko

Enää vähän reilu viikko ja tää matka on paketissa.
Kuinka helpottavaa ja jännittävää.



Tällä viikolla;

- Yhteensä +16kg. Ja olo sen mukainen; iso ja kömpelö. En malta odottaa kun pääsee liikkumaan niin, että siitä voi sanoa nauttivansa taas. Vauva tuntuu järkälemäiseltä ja kylkiluiden alaosat huutaa helpotusta.

- Viimehetken löytöjä vauvalle. Kiitos luojalle lastenvaatekirppiksistä! Turvakaukalopussukka ja pari kestovaippaa kokeiluun oli nappilöydöt.

 Asioiden setvimistä. Eroaminen on aika prosessi kaikenkaikkiaan, psyykkisen puolen lisäksi kaiken sopimisen ja selvittämisen kannalta. Näin ainakin, kun mukana on lapsi ja tuleva lapsi. Huh. Toivon koko sydämestä, että tälläistä rumbaa ei enää koskaan olisi edessä. 

- Synnytyskertomuksia toisensa jälkeen. En tiedä mikä pakonomainen tarve on pelotella itseä etukäteen lukemalla muiden synnytystarinoita. Varsinkin, kun tiedän, että se hetki menee just niinkuin on mennäkseen - olipa toiveina tai suunnitelmina mitä tahansa. 

- Lyllerrystä lumihangessa. Täällä on ihan mieletön talven alku. Luistelua, lumiukkoja ja lumienkeleitä. Punaisia poskia ja lämmintä kaakaota. Pulkkaretkiä ja kimaltelevia hankia. En suostu siihen, että ens viikolla lämpenis, haluan vauvan näihin ihaniin maisemiin!





tiistai 8. marraskuuta 2016

Yhdeksän käskyä - jotta muistaisi.

Hymyilyttää.
Kun hääkuvan paikka ammottaa tyhjyyttään,
on aika askarrella ja täyttää se uudella;
uusilla ajatuksilla ja hiljaisilla toiveilla.

Että joka aamu, heti herätessään muistaisi,
miten hyvin kaikki on kuitenkin,
ja kuinka elämä on mahdollisuus.



Ole rohkea. Silloinkin kun ei yhtään tuntuisi siltä. On rohkeaa unelmoida, asettaa tavoitteita ja uskoa hyvään. Tehdä konkreettisia tekoja ja ottaa askeleita eteenpäin itselleen tärkeiden asioiden puolesta.

Tunne kaikki. Vaikka suru, viha ja pettymys ovatkin maailman raastavimpia tunteita, ei niitä voi heittää sivuun ja unohtaa huomioimatta, kuten ehkä itse mielelläni tekisin. Tunne kaikki - niin, kun aikaa on antanut tarpeeksi ja uskaltanut elää jokaisen tunteen läpi ja oikein kuluttaa ne loppuun, tulee vielä aika, kun tuntee taas hyvää. 

Hymyile. Hymyile uudelle päivälle, itselle, toiselle, tuntemattomille - elämälle. Kaikki lähtee kuitenkin liikkeelle asenteesta, aina.

Rakasta muita. Näytä se, kerro se, osoita se - joka päivä.

Nauti. Hetkistä elämässä pitää nauttia. Olisi elämän hukkaan heittoa, jos ei pysähtyisi ja huomaisi miten upeita asioita ympärillä tapahtuu jatkuvasti. Naura, kilju riemusta ja innostu. Ei ole ehkä mitään upeampaa.

Näe kauneus. Kaikessa ja aina. Mä näen kiitollisuuden suorana tienä onneen. Vaikka se muista tuntuisi hölmöltä, pysähtyä huomaamaan pieniä asioita joista olla onnellinen, kirjoittaa ne ylös tai sanoa ne ääneen, mä näen sen suurena rikkautena.

Tiedä arvosi. Äärimmäisen tärkeää - ja liian usein todella vaikeaa; tietää arvonsa, ei tyytyä vähempään ja samalla kohdella muita kunnioittavasti.  

Ole kärsivällinen. Pitää osata antaa aikaa itselle, muille ja elämälle - kehitykselle. Vaikkei nyt tietäisikään, miten kaikki tulee muotoutumaan, on kai ajateltava ettei se haittaa. Kaikki menee hyvin - tavalla tai toisella. Joskus on vain maltettava ja uskallettava antaa aikaa.

Tee kovasti töitä. Uskon siihen, että jos  jotakin haluaa on oltava valmis tekemään pirusti töitä sen eteen. Taukoamatta ja pitkäjänteisesti, intohimolla ja palolla. Tekeminen ja aikaansaaminen ainakin mun kohdallani ruokkii motivaatiota - jokaisena päivänä, olipa kyse pienistä tai isoista päämääristä.

maanantai 7. marraskuuta 2016

Maanantain taikaa.

Mistä tää ihanaakin ihanampi talvi tuli yhtäkkiä?

Leijailevat lumihiutaleet taivaalta,
taianomaisen lumoavat siniset hetket,
pieni pakkasen puraisu poskilla,
kupeittain lämmintä kaakaota.

On ihan mielettömän kaunista. 
Ja me nautitaan.

torstai 3. marraskuuta 2016

37. Raskausviikko

Mua hymyilyttää sanonta siitä,
että raskausmahaa tulee vielä ikävä.
Mulla ei tullut ekan kerran jälkeen
- eikä todellakaan nytkään.



Tällä viikolla;

- Olo on kaikkea muuta kuin energinen. Ja yöt kaikkea muutakuin hyväunisia. 

- Maha kasvaa, kasvaa ja kasvaa. Eikä loppua näy. Mietin, kuinka paljon toi vatsa voikaan vielä kasvaa. Mua oikein huvittaa, että on ihan samat mitat kun neidin kanssa oli. Luojan kiitos lasketunajan jälkeisenä päivänä on aika äitiyspolilla - toivottavasti käynnistystä varten!

- Parasta syötävää; suklaa, mandariini, purkka ja pastillit.  Mä oon syönyt vähintään puol kiloa mandariineja päivässä viikon ajan - miten älyttömän hyviä ne on, en vaan voi lopettaa! Ja toiset puol pussia purkkaa perään - koska minttu ja raikas maku ja samat mielihalut kuin viimekerrallakin.

- Ystäviä, juhlia ja paljon naurua. Meillä on ollut superhauskaa - halloweenjuhlia ja synttäreitä. Aikaa ystävien kanssa. 

- Ensimmäiset lumiukot rakennettuna. Miten ihanaa on, kun on lunta maassa ja pieni pakkanen. Kynttilät iltaisin ja valoisat päivät kohottaa kummasti omaakin mieltä. 

- Odottavan aika on todellakin pitkä. Mä en muistanutkaan miten tuskasen hitaasti aika menee kun odottaa. Odottaa, odottaa ja odottaa. Muutenhan tää on ihanaa aikaa, olla vielä kaksin tytön kanssa ja saada viettää aikaa rauhassa, mutta tää oma olo... Kun kävely on hidasta ja jokainen liike tuntuu pirun kömpelöltä tai vaivalloiselta, ei voi kun odottaa, että palautuis pian normaalitilaan. 


keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Marraskuu.

Ensimmäiset lumihiutaleet,
ja tekisi mieli askarrella kimaltelevia koristeita ikkunaan,
hakea joulukuusi varastosta,
koristella koti ja lämmittää iso kuppi glögiä.

"Talvi on nyt tullut ja pikkusisko voi syntyä",
neiti mietti innoissaan aamulla. 
Ja sitä mäkin odotan.



Marraskuu on täällä. Vauva on kohta täällä. Talvi on täällä. 

Muistan, kuinka viime marraskuussa olin oppinut nauttimaan juoksemisesta, ilmat oli uskomattoman aurinkoisia, vuodenaikaan nähden lämpimiä, arki oli hektistä ja elämä hymyilytti. 
Niin se tosin tekee onneksi nytkin, vaikka juokseminen ei samallatapaa luonnistukaan, tahti elämässä on rauhallisempaa ja maassa on lunta.

Uskomatonta, että tämä on nyt se kuukausi. Kuukausi, jona musta tulee kahden tytön äiti. On hassua tehdä suunnitelmia meille kolmelle. Mä haluaisin pitää kiinni mun haaveesta viettää mahdollisimman paljon talvesta auringonlämmössä, uima-altaan ja meren äärellä, nytkun on aikaa. Saa nähdä uskallanko, yksin kahden pienen kanssa.

Ehkä elämässä on vain uskallettava, jotta voi kokea ja luoda uusia muistoja.