perjantai 20. tammikuuta 2017

Elämän suuret ilot.

On uskomatonta miten kaikkeen tottuu.
Ja kuinka muille niin normaalit asiat,
ovatkin yhtäkkiä meidän huippuhetkiä.


Reilu kaksivuotta neidin diabetes-elämää takana; vähintään kymmenen mittausta päivässä, laskemista, säätämistä, pistoksia ja kanyyleiden vaihtoja. Huolta ja valvottuja öitä, ja silti samalla niin tavallista nauruntäyteistä arkea - iloineen ja suruineen.

Mun on pakko sanoa, että oon ylpeä meistä kaikista ja siitä, miten normaalia elämää eletään. Ilman, että annetaan huolen musertaa, nauttien. Ja Erityisesti tuosta pienestä neidistä, jonka kanssa ei koskaan tarvitse tapella mittauksista tai pistelyistä. Joka ymmärtää, että kaverit tarhassa eivät joudu mittaamaan ennen ruokaa tai kantamaan pumppua paidassa, eikä anna sen haitata itseään nyt, eikä toivottavasti koskaan. Tuosta pienestä, jolle koko sairaus on vain luonteva osa arkea; koska mitään muunlaista elämää, elämää ilman jatkuvaa mittaamista ei tuolle tytölle ole olemassa. 

Ja ehkä sen vuoksi mua oikein naurattaa se, kuinka hiton onnellisia me kaikki ollaan hyvästä hoitotasapainosta ja siitä, että reissun jälkeen saadaan testaukseen Freestyle Libre.  Laite, joka ei vaadi päivittäisiä verensokerimittauksia pistämällä vaan antaa reaaliaikaista lukemaa vain vilauttamalla laitetta ihonpäälle asetetusta sensorista. 

Voi noita pieniä sormia! Kuukauden pistämislepo. Jo tieto siitä tekee pirun onnelliseksi.

2 kommenttia:

  1. En yleensä kommentoi, mutta oli nyt pakko kommentoida. Tuli tosi hyvä mieli, kuin luki tämän tekstin. <3

    VastaaPoista